Epidemian aikana yrittäjille edunvalvontavaltakirjat ilmaiseksi

Koronavirusepidemia ja erityisesti sen torjuminen osuu moniin pienten yritysten yrittäjiin rajusti. Yritystoiminnan jatkuvuus voi olla vaakalaudalla toimintaympäristön yhtäkkisestä muutoksesta johtuen.

Yrittäjä! Varmista, että yritystoiminnan jatkuvuus ei jää ainakaan siitä kiinni, ettei yrittäjä olisi esimerkiksi oman sairastumisen vuoksi kykenevä tekemään yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeitä päätöksiä. Kuka pystyy tekemään yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta välttättömiä päätöksiä, mikäli olet itse hetkellisesti pois pelistä? Onko esimerkiksi yhtiökumppanillasi mahdollisuus yksin päättää, miten edetään? Osaako joku työntekijöistäsi tehdä tarvittavat toimenpiteet? Jos osaa, onko hänellä siihen valtuuksia?

Edunvalvontavaltakirjalla voidaan antaa määräyksiä siitä, kuka voi hoitaa esimerkiksi terveydentilan vuoksi pois pelistä olevan yrittäjän sijasta yrityksen asioita ja tehdä tarvittavia päätöksiä.

Usein edunvalvontavaltakirjassa määrätään esimerkiksi puolisoiden kesken siitä, että toinen voi hoitaa toisenkin asioita, mikäli esimerkiksi ikääntyminen vaikuttaa päätöksentekokykyyn. Onko puoliso kuitenkaan aina yritystoiminnan osalta oikea henkilö tekemään näitä päätöksiä?

Toimistomme laatii koronavirusepidemian aikana ensisijaisesti Pohjois-Suomen alueella toimiville yrittäjille edunvalvontavaltakirjan maksuttomasti etäyhteyksillä.

Toimi näin:

  1. Ajanvaraus vain verkosta: www.pulkamo.fi/ajanvaraus.
  2. Valitse Epidemia 2020: Yrittäjille edunvalvontavaltakirja.
  3. Valitse sopiva aika (päivä- ja kellonaika).
  4. Täytä kaikki pyydetyt tiedot ja valitse joko videoneuvottelu tai puhelinneuvottelu.
  5. Lue tallennuksen jälkeen avautuvan sivun kaikki ohjeet ja käy ehdottomasti todentamassa henkilöllisyytesi: www.pulkamo.fi/todennus.

Tarkemmat ohjeet saat ajanvarauksen vahvistumisen jälkeen.

Kyllä tästäkin selvitään!

Tämä kampanja ei valitettavasti resurssiemme rajallisuuden vuoksi koske muita kuin yrittäjiä.


PALAA ARKISTOON